Ensimmäinen esittely, vuosi 2000.

Jokaisella välittäjälla on aina se ENSIMMÄINEN esittely. Sain esiteltäväksi erittäin hankalasti myytävän asunnon, jota olivat jo monet välittäjät yrittäneet ja missä myyjä oli ollut erittäin haluton neuvotteluihin ainakin kun puhuttiin hinnasta.

Olin opetellut kaikki vanhojen konkarien rimpsut ja rämpsyt ulkoa ja menin reippaasti autoon kylttieni kanssa ja matka kohti ensimmäistä paikkaa alkoi. Ensimmäisen opastekyltin asettelin hienosti ja tukevasti päätien varten ja juuri silloin alkoi sydämeni jyskyttämään. Paniikkikohtauksen tuntuinen tutina alkoi ja polvet melkein pettivät altani. Puhalsin sisään-ulos-sisään-ulos kymmenen kertaa ja jos joku olisi kävellyt ohitseni niin olisi varmasti luullut minun saaneen astmakohtauksen. Hengittely auttoi ja jatkoin seuraavalle opastepaikalle jonka laitoin varsinaisen asunnon oman kadun päähän. Iski aivan tajuton päänsärky.... ja jalat tutisivat vieläkin. Onneksi en ollut syönyt koska muuten olisin saattanut kaivata wc:täkin. Muutaman puhaltelun jälkeen pääsin kuin pääsinkin asunnon oven eteen ja asettelin viimeisen opasteen ja marssin sisälle nopeasti ja suljin oven.

Tik tak, tik tak... viisi minuuttia esittelyn alkuun... puhalsin sisään ja ulos ja toivoin mielessäni että ketään ei vaan tulisi, EI KETÄÄN! Saisin hyvän syyn olla mokaamatta esittelyä kun ketään vaan ei tulisi... mutta sitten... Plim plom... OVIKELLO SOI!

Edelleen puuskuttaen ja haparoivin askelein menin avaaman oven ja siellä oli parikunta joka raahasi mukanaan vauvan kantokoppaa ja iloisesti tervehtivät. Yritin hymyillä mutta hymy huulillani vaikutti enemmänkin irvistykseltä ja pakonomaisesti sain suustani kakistettua seuraavat sanat ulos: "Tervetuloa esittelyyn."

Nuoripari katseli mielenkiinnolla asuntoa ja koska he vaikuttivat niin innostuneilta niin minäkin aloin hetki hetkeltä rentoutumaan. Kysymyksiä tuli vaikka millä mitalla. Kaikkiin sama vastaus: "En osaa sanoa mutta selvitän". Viimein pariskunta sanoi että tekisivät tarjouksen asunnosta. Sain melkein "sen" ja nousin varmasti ainakin kymmenen senttiä ilmaan ja vaikka olisin voinut kiljua ja huutaa samanaikaisesti niin sain pidäteltyä oloni ja sanotuksi: "Mennäänkö toimistolle?"

Kauppaa siitä ei tullut kun se kitupiikkimyyjä jätti 1000 markasta kiinni. Ilmeisesti se kämppä on vieläkin myymättä...